Arkisto ajalta Syyskuu, 2009

Isoveli valvoo tekniikkaa!

Tiistai, Syyskuu 29th, 2009

Tässä taas pitkästä aikaa juttu, joka liittyy blogini alkuperäiseen aiheeseen eli digitekniikkaan. Alla oleva dokumentti käsittelee tietoyhteiskunnan vaaroja ja rajatonta valvontaa, jonka uusi tekniikka mahdollistaa.

Älkää pelästykö alun amerikkakeskeisyyttä. Aihe on erittäin globaali! Eihän siitä Soneran teleurkintakriisistäkään kauheasti ole aikaa. Suomessa näistä asioista pitää meteliä mm. Effi. (lisää…)

Kunniattomat paskiaiset

Torstai, Syyskuu 17th, 2009

Käytiin eilen katsomassa Tarantinon uusin luomus. Se herätti taas miettimään sitä mihin ihmiset energiansa käyttävät ja sitä mikä on ollut Tarantinon oikea motiivi elokuvan takana. Oliko se vain hauskaa toimintaviihdettä, taideteos, yhteiskunnan kuvaus vai mikä? Tämän uutisen mukaan Tarantino itse odottaa innolla Israelin juutalaisten reaktioita.

Itse pidin leffaa hyvänä, vaikka en saanutkaan siitä mitään älyttömiä kiksejä. Ne kutkuttavan kuumaksi kehkeytyvät odotus-kohtaukset jäi kyllä mieleen. Tarantino osoitti hienosti ainakin sen, ettei elokuvan kielellä ole merkitystä jännityksen luomisessa. Ja olihan sekin hienoa, että tuli taas ajateltua asioita ja ihmisen kieroa luonnetta.

Apple 9.9.09 ja elinten luovutus

Torstai, Syyskuu 10th, 2009

Applen eilinen lehdistötilaisuus (It’s only rock’n roll, but we like it) alkoi pääjohtaja Steve Jobsin vaikuttavalla kertomuksella omasta sairaudestaan. Tällainen puhe on bisnesmaailmassa aika harvinainen tapaus. Tuskin kukaan epäili Jobsin sanoja, kun hän aloitti puheensa sanoen olevansa onnellinen kun voi olla täällä. Jobs kertoi saaneensa uuden maksan autokolarissa kuolleelta n. 25-vuotiaalta henkilöltä. Hän myös rohkaisi kaikkia ryhtymään elinten luovuttajiksi. Itsellänikin on ollut tuollainen kortti lompakossa jo pitkään. Eli jos heitän yllättäen veivini, tietävät lääkärit minun suostuvan elinten luovutukseen.

Itse tilaisuuden teknisestä annista sen verran, että uusi videokameralla ja radiolla varustettu iPod nano vaikuttaa ihan kivalta. En tosin aio itse sitä hankkia, kun tuo edellisen sukupolven nano ajaa asiansa ihan yhtä hyvin. iPod touch sai yllättävän vähän uudistuksia (ei gepsiä eikä kameraa). Hinnat on kyllä nykyään kohdillaan iPodeissa.

Flipnote Studio GIF-testi

Keskiviikko, Syyskuu 9th, 2009

Tein vähän pidemmän Flipnote Studio -animaation. Muutin sen GIF-animaatioksi, mutta jostain syystä animaatioon tuli vain muutama ensimmäinen frame. Ilmeisesti tuolla ei pysty kovin pitkiä animaatioita siis tekemään. Tuossa ylhäällä on gif-versio ja alla koko versio flash-muodossa :) (lisää…)

Windows 7 kokemuksia

Lauantai, Syyskuu 5th, 2009

Latasin netistä 90 päivän ilmaisen Windows 7 -testiversion. Asennus Eee Box -koneeseen sujui helposti. Ensivaikutelma oli Vistamainen, tosin käyttiksen ulkoasu on saanut nyt parannusta ja “dock” on kuin suoraan Macista kopioitu. Silmänkarkkia on tarjolla monessa muodossa. (lisää…)

Facebook App uudistui

Keskiviikko, Syyskuu 2nd, 2009

iPhonen Facebook-ohjelma on uudistunut. Nyt sillä pystyy selaamaan jopa tapahtumia. Sinänsä hieno uudistus, mutta en voi käsittää miksi se kaikkein tärkein ominaisuus puuttuu edelleen eli keskustelut. Onko tämän asian korjaaminen nyt näin vaikeaa? Homma on toiminut jo iät ja ajat nettiselaimen puolella (iPhone-optimoitu sivu). Miksei sama voisi toimia tässä softassa? Pelkästään tästä puutteesta tipahtaa hylsy.